Työkaluja monialaisen yhteistyön johtamiseen
Lasten ja perheiden systeemisessä työssä korostuu asiakkaiden osallisuus oman elämänsä asiantuntijoina. Systeemisen työtavan ydinidean voi tiivistää lausepariin ”Tutkitaan kokonaisuutta, tehdään yhdessä”. Uudenlainen työn tekemisen tapa on kuitenkin ristiriidassa monien julkisia palveluita nykyään ohjaavien käytäntöjen kanssa. Tästä syystä systeemisen työn onnistuminen edellyttää uutta otetta ja osaamista johtajilta.
Koulutuksessa opit systeemisen muutoksen johtamisen perusteet. Käymme läpi tärkeimmät systeemisen muutoksen johtamisen osa-alueet ja opettelemme hyödyntämään systeemistä johtamista tukevia työkaluja. Koulutuksen sisällöissä painotetaan osallistujille tärkeitä johtamiskysymyksiä.
Kenelle
Koulutus on suunnattu erityisesti lapsien ja perheiden hyvinvoinnin parissa työskenteleville esimiehille ja johtajille (sosiaali-, terveys- ja sivistystoimi sekä järjestöt ja muut) mutta soveltuu myös muille.
Paikka, aika ja sisältö
Etäkoulutus (zoom). Sisältää läsnäkoulutusten tapaan ennakkotehtävät ja pienryhmissä työskentelyä.
1. Koulutuspäivä: 19.5.2020 kello 9-12.30
○ Syvennytään systeemisen muutoksen pääideoihin ja johtamisen eri osa-alueisiin
○ Suunnitellaan omassa johtamistyössä tehtävä systeeminen kokeilu
2. Koulutuspäivä: 2.6.2020 kello 9-12.30
○ Tutustutaan systeemisen johtamisen työkaluihin
○ Harjoitellaan työkalujen käyttöä oman johtamistyön tukena
Hinta ja ilmoittautuminen
Koulutuksen hinta on 250 euroa (+alv 24%).
Ilmoittautuminen 14.5. mennessä osoitteeseen .
Lisätietoja: , p. 040 860 9240.
Johtamisen tukimateriaaliksi saat Systeemisen muutoksen johtamisoppaan.
Kouluttajat
Pekka Lavila, organisaatiovalmentaja
Pekalla on laaja kokemus yhteisen oppimisen edistämisestä ja liiketoiminnan kehittämisestä eri organisaatioissa ja toimialoilla. Hänen osaamisensa ydintä ovat muutosjohtaminen, perustehtävän kirkastaminen ja monialaisen yhteistyön tukeminen.
Olli-Pekka Ahtiainen, kouluttaja ja työnohjaaja
Olli-Pekka on dialogisen työnohjauksen ja kouluttamisen kokenut ammattilainen. Hänellä on laaja kokemus dialogisuuden soveltamisesta johtamisessa, työnohjauksessa, työyhteisöjen ja verkostojen kehittämisessä ja koulutuksessa. Lisäksi hän valmentaa monia esimiehiä asiantuntijatyön eri alueilla.